HEIKIN LÄHIRUOKAA TÄNÄÄN PERJANTAINA LIV KANAVALLA

Keväällä 2011 alkanut Heikin lähiruokaa jatkuu jälleen.

Heikin lähiruokaa -tv-sarjan kolmannen
ja samalla viimeisen tuotantokauden jaksot alkavat LIV-kanavalla perjantaina 8.11.2013.
Kymmenen uutta jaksoa esitetään loppuvuoden ja alkuvuoden aikana.

Tuttuun tapaan Heikki Ahopelto kulkee tuottajien, jalostajien ja lähiruuan ystävien luona sekä
valmistaa ruokaa vieraansa kanssa.

Kolmannen tuotantokauden monipuoliseen tarjontaan sisältyy paljon uutta nähtävää. Käymme
kouluissa tutustumassa lähiruuan ympärillä olevaa koulutustarjontaan. Ajankohtaisena
aiheena puhututtaa myös logistiikka, seuraamme kylmäkuljetusta ja ymmärrämme sen merkityksen
entistä paremmin.

Draamaltakaan ei vältytä kun kukko menettää henkensä. Viimeisen tuotantokauden myötä
panostamme myös tulevaisuuteen: Heikki saa nuoren kokin kaverikseen, joten ei hätää,
ruuanlaitto on tulevaisuudessakin hyvissä käsissä….

Heikin lähiruokaa tänään ja kymmenenä perjantaina klo 18.00 LIV-kanavalla
Uusinnat lauantaisin klo 12.00 ja torstaisin klo 10.30.

HEIKIN LÄHIRUOKAA