Kuvauspäiväkirja 11.8.2011

Torstai aamupäivän teemana oli toriparlamentti Punkalaitumen torilla. Margitin ja Päivin sotasuunnitelma oli yksinkertainen. Kuviin on saatava mahdollisimman paljon erilaisia torilla asioivia ihmisiä ja heidän jutteluaan. ”Mitenkähän käy, kun torikansa huomaa kamera ja mikrofonit”, kysäisin tuottaja-Margitilta. ”Pian se nähdään”, tokaisi Margit. Hyvinhän siinä kävi. Kansa jutteli niin kuin kuvausryhmää ei paikalla olisi ollutkaan. Kaikki sujui mallikkaasti, kunnes  kuvaaja-Matti, kameramies-Mikko ja äänimies-Lassi järkyttyivät huomattuaan, että torin kupeessa sijaitsevalle niittäjäpatsaalle oli tehty ilkivaltaa. Myös työharjoittelija- Miika kummasteli tätä outoa ilmiötä. ”Ei se oo mitään tavatonta”, huikkasi eräs paikallinen rouva huomattuaan viikatteen kärkeen asetetun ehkäisyvälineen. ”Nuaret pilailee aina sillon tällön”, säesti toinen rouva. Tämäkin pila tuli ikuistettua ja on taatusti mukana Punkalaidunta esittelevän sarjan torielämää esittelevässä jaksossa. ”Mikko, käys kuvaamassa se Sannan rakennekynsien teko tuossa kampaamossa”, huuteli tuottaja-Margit. Ja Mikkohan kävi. Sanna on seurakunnan nuorisotyöntekijä ja hän valmistautuu suurta juhlaa varten. Sannasta ei tällä kertaa enempää. Häneen tarinaansa palaan vielä myöhemmin.

 

Torilta suunnattiin urheilukentälle, jossa oli tarkoitus tavata jalkapallon pelaavia poikia ja heidän valmentajansa. Ohjaaja-Päivi ja tuottaja-Margit supisivat matkalla kentälle jotakin ja vaistosin, että kaikki ei nyt olekaan kunnossa. Kyse oli ilmeisesti kieliongelmista. Osa jalkapalloa pelaavista pojista oli myanmarilaisia ja he eivät osanneet suomen kieltä kovinkaan hyvin. Valmentaja puolestaan oli italialainen ja hän kuulemma puolestaan saattoi puhua innostuessaan suomea, saksaa, englantia ja italiaa miltei yhtä aikaa. Ei kun kamppeet kentälle ja tulta päin. Kentältä kuuluivat valmentaja-Gennaron käskyt ja poikien iloiset huudot. Menossa oli varsin kansainvälinen jalkapallo-ottelu. Pienen houkuttelun jälkeen saimme Gennaron jättämään pojat jatkamaan peliä keskenään. Päivi tuskin pääsi ensimmäisen kysymyksensä loppuun asti, kun Gennaron suusta alkoi pulputa puheen tulvaa täysin ymmärrettävällä suomen kielellä.

Mies kertoi taustoistaan ja tekemisistään napolilaisella temperamentilla. ”Jess”, kuului Margitin suusta, kun haastattelu vihdoin loppui. Sitten kaivettiin peräkärrystä jälleen Mikon keksintö, jolla kiinnitettiin kamera Gennaron kasvojen eteen. Niin tulivat valmentajan naamanliikkeet ikuistetuksi. Tämän jälkeen kuvausryhmä lainasi kentän laidalla ollutta auton peräkärryä ja Matti kiipesi kameroineen kärryn kyytiin. Mikko ja Miika kuskasivat Mattia kärryllä pitkin juoksurataa ja Lassi tallensi kentän äänimailmaa suurella karvaisella mikrofonillaan kentän laidalla.

 

Kentältä iltapäiväkahville ja sen jälkeen kuvamaan paikallisen kesäteatterin touhuja Vironkankaalle.

Paikalla päästyämme ohjaaja-Aki ja muutama näyttelijä olivat hiomassa erästä näytelmän kohtausta. ”Matti ja Lassi, nyt äkkiä kuvaa ja ääntä tuosta”, hihkui Margit. Sain todeta kuinka nopeasti kamera ja äänityskalusto voidaan saada asemiin. Aki ohjasi ja kamera kävi. Kun tavaraa oli tarpeeksi purkissa, kuvausryhmä alkoi suunnittella illan teatteriesityksen kuvaamista. ”Härpäke tuohon ja rata tuonne”, ohjeisti Matti. Lassi kiinnitteli mikrofonejaan mm. paikalla olevaan suureen puuristiin. Kesäteatteri toimii nimittäin myös metsäkirkkona. Mielenkiintoinen ratkaisu paikan isännältä Eino Kokolta.

Väkeä alkoi valua teatteriin jo tuntia ennen näytöstä ja heille oli tiedossa puuhaa ennen varsinaisen näytöksen alkua. ”Olkaa hyvä ja siirtykää tänne etupenkeille”, aneli Margit. Osa yleisöstä noudattikin Margitin pyyntöä. Mitä ihmettä nyt oikein on tekeillä? Matti ja Mikko asettelivat kameraa radan päälle näyttämölle. ”Kun annan merkin, niin taputtakaa voimakkaasti”, ohjeisti Margit yleisöä. ”Otetaan kuvaa ja ääntä aplodeista varmuuden vuoksi jo etukäteen; ette te kumminkaan taputa näytöksen päätyttyä”, selvitti ohjaaja-Aki. Ja sitten taputettiin. ”Otetaan vielä kerran”, huudahti Matti kameran takaa. Ja taas taputettiin. ”Vielä kerran jos saan pyytää”, kuului kameran takaa. Ja taas taputettiin. ”Hyvä, kiitos”, kuului vapauttava kommentti kameran suunnasta. Sitten vain odottelemaan näytöksen alkua ja teatterin antia.

 

Akusti