Reseptit, Villiyrtit 9.4.2012

Nieriä tartar:

Nieriä filettä 300 g
0,5 tl suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
0,5 sitruunan mehu
Hienonnettua ruohosipulia ja tilliä
Kuorittua kurkkua
Kananmunia

Puhdista nieriä. Poista ruodot, nahka ja ylimääräiset rasvat. Kuutioi puhdas file ja mausta suolalla. Anna suolaantua noin 10 minuuttia.
Lisää joukkoon mustapippuria myllystä, oliivi öljyä ja sitruunan mehu.
Sekoita joukkoon hienonnettu ruohosipuli ja tilli.
Laita kylmää vetäytymään. Tarjoile tunnin kuluessa.

Kuutioi kurkku ja ripottele pintaan suolaa ja anna maustua noin 1 tunti.

Kypsennä muna poreilevassa vedessä 7 minuuttia ja jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä. Kuori ja halkaise tarjolle laitettaessa.

Sangoa

Tilliä
Ruohosipulia, koristeeksi

Timjami leivos:
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
Tuoreita timjamin lehtiä
75 g voita
0,5 dl kermaa
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi ja lisää kerman kanssa jauhoihin, sekoita hyvin ja lisää lopuksi muna ja sekoita sileäksi. Anna vetäytyä 30 minuuttia. Pursota vuokiin ja paista 175 asteessa 10-15 minuuttia.

Valkosuklaakeitto:

80 g valkosuklaata
1dl kermaa
0,5 dl maitoa
5 mintun lehteä

Paahda valkosuklaa150 asteisessa uunissa kulhossa noin 15 minuuttia, varo polttamasta ja sekoita suklaata välillä.

Kiehauta kerma ja maito mintun kanssa ja kaada kuumana paahdetun valkosuklaan päälle. Poista sitä ennen mintun lehdet.

Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi, ja siivilöi tarvittaessa jotta valkosuklaapaakut jäävät pois. Tarjoa lämpimänä.

Sitruunamelissakerma:

1 dl kermaa
1 tl sokeria
Sitruunamelissan lehtiä kourallinen
Vaahdota kerma ja mausta sokerilla.
Silpu sitruunamelissa ja sekoita joukkoon.
Tee lusikalla kuula keiton pintaan.

Sitruunamelissa juoma:

1 puntti rekolanpuutarhan sitruunamelissaa
1 l kylmää vettä
70 g sokeria

Kiehauta vesi ja sokeri. Lisää sitruunamelissa ja peitä kattila kannella.
Anna maustua yön yli ja siivilöi. Jäähdytä ja tarjoile

HEIKIN LÄHIRUOKAA